Langkawin rannoilla

Meressä on jotain maagista. Se tuoksuu ja maistuu suolaiselta, se raivoaa ja rauhoittuu, se elää. Jokin siinä kutsuu minua luokseen aina kerta toisensa jälkeen. Belgian reissulla muutama kesä sitten lähdin yksin junalla kolmen tunnin päähän rannikolle vain nähdäkseni meren, kuin vanhan ystävän. Vietin meren rannassa jonkin aikaa (tunnin vai puoli tuntia, en osaa sanoa) ja lähdin paluujunalla takaisin.

Malesian reissua suunnitellessamme toivoin vain yhtä, halusin nähdä vanhan tuttuni.

Malacasta palattuaan ja yhden yön tutussa hostellissa vietettyään ranskalais-tsekkiläis-suomalainen tyttöjengimme otti siis lentokoneen Langkawille. Langkawin saari sijaitsee Malesian länsirannikon pohjoisosassa, lähellä Thaimaan rajapyykkiä. Saari on suhteellisen suuri, löytyyhän siltä oma lentokenttäkin, ja suurin osa rannoista on kalliimpien hotelliketjujen valtaamia. Saarelta löytyy paljon aktiviteetteja turisteille, jotka ovat valmiita pulittamaan jos jonkinlaisista seikkailuista. Myös kaltaisemme budjettimatkaajat löytävät kuitenkin halutessaan edullisen yösijan, me varasimme huoneen kahdeksi yöksi. Ruuan hinnasta ei myöskään juuri voi valittaa, noin 2 euron ateria kun tuntuu olevan kalliimmasta päästä. Ja mainitsinko mä jo, kuinka järisyttävän herkullista intialainen ruoka parhaimmillaan on? 

Intialaista voi helposti vetää aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi. Aamun sarastaessa kävimme kokeilemassa alemman kuvan kaltaista roti tissue -annosta. Rapea kartion muotoon muotoiltu lettutorni syötiin sulan sokeritahnan kanssa. Eipä tuo mahaa kovin täyttänyt, mutta kelpasi silti jokaiselle. Sitä vain ihmettelen, miksi Suomen maaperällä en ole törmännyt hyvään intialaiseen ruokaan. Ystävät, paljastakaa intialaiset ruokamestanne! 

Rannalla pikkuiset, puolen sentin kokoiset ravut kaivoivat itselleen kotikoloa ja loivat maahan oman taideteoksien kudoksen. Joka päivä nousuvesi tasoittaa rannan uudeksi kanvaasiksi ja ravut joutuvat aloittamaan työnsä alusta. Eipä taida poloisten muisti olla kummoinen. 

Vietimme kesäneitojen kanssa suurimman osan ajasta rannan tuntumassa, joko kirjaa lukien tai Disneyn piirrettyklassikkojen lauluja muistellen. Heti ensimmäisenä päivänä kävelimme merenrantaan heti kun bikinit oli vaihdettu ylle ja suojakertoimet suihkuteltu iholle. Tuntui kuin viimeisetkin talvenrippeet olisivat väistyneet sillä hetkellä. 

Itse jätin hölmösti jalat suojaamatta osaksi tyhmyyttäni (eiväthän jalat pala, ne vain ruskettuvat) ja osaksi pinnallisuuttani (näkisitte kalkkunajalkani keskellä talvea, ne hohkavat valoa säkkipimeässä huoneessakin). Niin se sitten päättyi, uppouduttuani lukemaan kirjaani puoleksi tunniksi aurinkoon (Gone Girl, älkää katsoko leffaa vaan lukekaa) huomasin jalkojen arastelevan kosketusta. Huoneeseemme palatessa repesin vessassa hysteeriseen nauruun kun huomasin jalkojeni koko takaosan muuttuneen kirkkaan punaiseksi ja shortsieni jättäneen vaakasuoran viivan takamukseni alle. Taakseni oli kirjaimellisesti muodostunut Puolan lippu. Pahoittelen suomalaiset maantoverini, sinisen ristin muodostaminen nyt vaan on asteen haastavampaa. 

Onneksi lippu löytyi toisaalta. Rannalla veneitä ja vesijettejä vuokraava yritys käytti Suomen lippua ohjaamaan veneet takaisin rantaan. Takaisin kotirantaan. Oh, mitä symboliikkaa, maailmankaikkeus yrittää selkeästi kertoa mulle jotain.  

Langkawi jätti minuun jäljen, edelleen muistelen joka päivä retkeäni tuonne. Lähinnä, koska jalkojen ihoa irtoaa edelleen. Langkawi ei lähde iholta aivan hetkessä. Hehe. 

Historian havinaa Malaccassa

Yksin matkustaminen on supermahtavaa, sanottakoon se jo nyt. Siltikin, välillä on kiva matkustaa muiden kanssa, jakaa ruoka-annokset ja suunnistusvastuu. Kuala Lumpurin kiertämiseen en ehtinyt käyttää kuin pari vajaata päivää, kun Aasiaa kiertävät vanhat ja uudet ystäväni liittyivät seuraani. Yhdessä ranskalais-tsekkiläisen matkaseurueeni kanssa kävimme tutustumassa Malesian historialliseen pikkukaupunkiin Malaccaan ja myöhemmin rentouduimme Langkawin lomasaarella. Malacca ihastutti värikkäillä rakennuksillaan ja kapeilla kujillaan. Hostellimme River View Guesthouse sijaitsi aivan kaupungin läpi kulkevan joen vieressä ja ei kyllä turhan päite ollut paikka saanut nimeään. Hostellin isolta parvekkeelta olisi voinut sylkäistä ohitsekulkevaan virtaan. 

Kattibaarin tiskijukka otti lepoa ennen illan keikkaa. 

Koko Malaccan reissun ajan otimme melko rennosti, varsinkin Kuala Lumpurin kävelymaratonini jälkeen. Kaupunki on aikoinaan ollut sekä portugalilais-, hollantilais- että brittiläismiehityksen alla, mutta kaupunkiin muutti aikoinaan myös huomattava kiinalaisväestö. Eri maiden vaikutukset kaupungin katuihin ja arkkitehtuuriin voi aistia. 

Kiinalaiset toivat kaupunkiin mukanaan palan ruokakulttuuriaan. Aamiaiseksi kävimme siis naukkaamassa dim sumia, Hongkongin lempparia. Saimme tyttöremmillemme seuraa belgialaisesta nuoresta matkamiehestä ja San Franciscosta kotoisin olevasta kiinalaislähtöisestä teräspapasta. Kyseiseen herraan törmäsimme useimmiten aamutuimaan, kun tämä hölkkäsi joen vartta pienissä juoksushortseissa tai syventyi taiji-harjoituksiin hostellin alakerran aulassa. 

Ylläolevan sivukaivon kaltaisia turistiansoja on mukavasti ripoteltu ympäri Malaccan kaupunkia. Tien sivussa olevat viemärit ovat oma lukunsa pahaa-aavistamattomien turistien vammauttamisessa. Lemppariansani ovat kuitenkin tien keskeltä löytyvät avoimet viemärit, jotka tekevät etenkin pimeällä kulkemisesta huomattavasti mielenkiintoisempaa, varsinkin kun suurimman osan ajasta kuljen pää taivaissa hienoja rakennuksia ihaillen. Ihmettelen edelleen miten selvisimme kaikki reissusta ilman isoja vammoja.

Jos törmään Mr. Universumiin matkallani, tietysti otan kuvan tämän kanssa! Tämä taitaakin olla ainut kuva minusta nähtävyyksien edustalla koko reissun ajalta. Ainakin valitsin sen kaikista merkittävimmän nähtävyyden. 

Tunsin jonkinlaista hengenheimolaisuutta kuvan valkoisen pulun kanssa. Yes blondie, I can feel the eyes on me too. :---/

Seuraavana Langkawi! Mitäs tykkäätte postaustahdista? Oon ottanut tavaksi melkein joka päivä tehdä jotain postausten eteen, saa nähdä kauan riittää vapaa-aikaa ja puhtia tähän. Ehkä vähän lyhyempiä postauksia, mutta astetta useammin olisi kivempi lukea, vai mitä sanoo arvoisa raati? 

Kuala Lumpur kahdessa päivässä

Toistaiseksi pisin reissuni Aasian mantereella koitti helmikuun alussa, kun lähdin kiertämään Malesiaa kahdeksi viikoksi. Päädyin hetken mielijohteesta käymään myös Thaimaan puolella neljän yön verran, mutta siitä kerron enemmän seuraavissa postauksissa. Sitä ennen Kuala Lumpur, Malesian suurin kaupunki ja liittovaltion pääkaupunki, kaverien kesken KL. Vaikka kaupungissa on 1,9 miljoonaa asukasta, tuntui alue varsin pieneltä kahden päivän kuljeskelun jälkeen, kun tajusin voivani kävellä paikasta toiseen kartta toisessa kädessä (mä mitään GPS:ää tarvii, paperiversion saa kivasti rutattua reppuun).

Kuten ehkä tiedätte, tällä viikolla vietetään kiinalaista uutta vuotta. Tuleva vuosi on vuohen vuosi, MINUN vuosi, ja kylläpä ne minun vuotta osaa juhlistaa. Hongkongin reissun aikanakin huomasimme punaisia koristeita, mutta nyt oli kyllä jo räjähtänyt käsiin lyhtyjen ja tupsujen kanssa. Voin vain kuvitella, kuinka ylläolevan ostoskeskuksen sisustaja on hullunkiilto silmissään yrittänyt kuumeisesti keksiä, miten voisi saada paisutettua koristebudjettia vielä parilla sadalla.... tuhannella ringgitillä (Malesian valuutta). Uuden vuoden koristeille oli omia kauppoja, joissa ei todella oltu säästelty punaisen värin tai kullan kanssa. Lyhtyjä löytyi sadassa eri koossa ja muodossa ja eri kuvioilla, tupsuja ja muovisia kukkia samaten.Voiko koristeita muka koskaan olla liikaa? 

Ei voi.

Kuala Lumpur on kaupunkina suhteellisen moderni, mutta sivukaduille eksyttyään voi löytää arkisen luovuuden osoituksia. Miten moneen tavallinen muovipullo taipuukaan: putkitöihin, pressukatosta suorana pitäväksi painoksi tai tuulikelloksi. Arjen nerokkuutta.

Kuala Lumpurissa on kiinalaisyhteisön lisäksi mittava intialaisyhteisö, joka osaltaan värittää kaupungin kulttuurista ja uskonnollista kirjoa, ruokaa unohtamatta. Kaupunki on täynnä intialaista ruokaa tarjoavia ravintoloita: naan-leipää, massaman currya, roti-lettuja rapeana, sokerilla, suolaisena, nasi lemak -riisiherkkua, kookosriisiä, lasseja... Ommm nomm nommm, löysin uuden suosikin. Aasia todellakin on kulinaristin unelmapilvilinna.

Malesialla on myös omia ruokalajejaan, joita kokeilin aamupalaksi käydessäni suosituilla Imbi-ruokatorilla. En tiedä edelleenkään mitä suurin osa syömistäni ruokalajeista oli, mutta jotenkin Soulin aikana on päässyt jo aika hyvin eroon turhista ennakkoluuloista, joten nappailin lautaselleni kaikkea mikä näytti hyvältä TAI mielenkiintoiselta.

Kaupungin Chinatownin kupeesta löytyy kaupungin vanhin hindutemppeli, Sri Mahamariamman -temppeli. Temppelin näyttävä julkisivu ohjaa ihmiset sisään, kunhan muistaa jättää kengät temppelin ulkopuolelle. Harmittelin sisäpihan upeita taideteoksia tutkiessani, etten ollut tajunnut etukäteen tutustua hinduismiin, enkä tiennyt jumal-, ihmis- tai eläinhahmojen merkitystä.

Uskonnollisten symbolien sijaan katseeni kiinnittyi siis temppelin upeisiin patsaisiin ja koristeelliseen kattoon. Kamerani täyttyi kuvista kattokruunuista, mielenkiintoisesti kuluneista seinistä ja muusta oleellisesta. Mutta katsokaa nyt noita upeita maalattuja kääröjä kattokruunun ympärillä ja värien harmoniaa!!!

Melko lähellä hindutemppeliä sijaitsee myös Kuala Lumpurin Little India, jonne eksyin pitkän kävelyreittini loppupuolella. Yllättäen kaupunginosassa ei Chinatownin läheisyydestä huolimatta ollut juurikaan turisteja. Voitte siis kuvitella kuinka hämmentyneeltä näyttivät intialaisen kahvilan henkilö- ja asiakaskunta, kaikki miehiä, kun sisään marssi yksinäinen vaalea ja nuori nainen reppu selässään. Työntekijät eivät puhuneet sanaakaan englantia (lienee tarpeetonta mainita, että malaiji, Malesian kieli, on itselläni vielä vähän vaiheessa), mutta onneksi viereisen pöydän punahiuksinen herrasmies alkoi esitellä ruokalistaa innokkaasti. Hän tilasi minulle sokeritäytteisen letun (dosai, nautittiin erilaisten kastikkeiden ja curryn kanssa) ja maitoteen, indian style.

Kylläpä onnistuin show'n kehittelemään ravintolassa. STORYTIME!! Olin ostanut aiemmin päivällä vesipullon, jonka korkki osoittautui erittäin tiukaksi. Itse asiassa onnistuin pulloa avatessani saamaan vasempaan käteeni komeat vesirakkulat, joita sitten esittelin viereisen pöydän herroille. Nämä ihmettelivät ääneen miten olin onnistunut saamaan niin valtavat rakkulat (isoimman läpi näkyi valo, true story) ja kun esittelin edelleen tiukasti kiinni olevaa vesipulloa, kilpailuvietti heräsi: miesten selät suoristuivat, hauikset pullistuivat ja testosteronia tihkui korvista (näin ainakin haluan tämän muistaa). Pullo kiersi, naamat punehtuivat niin että korvista tuli savua ja mies miehen jälkeen he joutuivat toteamaan saman kuin minäkin. Vesipullo - raaka voima, 6-0.

Koska luovuttaminen ei ole vaihtoehto, otettiin kootut Pirkkavinkit käyttöön. Pullo sai kokea melkoisen rääkin, ennen kuin viimein, 15 minuutin hihityksen jälkeen tarjoilija viimein tuli takahuoneesta avoin pullo kourassaan ja korkki entisenä. Vai ei aukee vai??

Malesian pääuskonto on islam, mikä näkyy katukuvassa erityisesti naisten vaatetuksessa ja upeiden moskeijoiden runsautena, mutta myös halal-ruuan saatavuutena. Yli 100 vuotta sitten rakennettu Masjid Jamek tai Jamek-moskeija suomalaisittain on vaaleudessaan ja rauhallisessa tunnelmassaan vaikuttava kokemus, kuten muutkin moskeijat joissa vierailin matkan aikana.

Vaikka en olekaan erityisen uskonnollinen, nautin kirkon rauhoittavasta tunnelmasta ja hengellisyydestä. Sitä samaa rauhaa voi aistia moskeijoiden pylväiden välissä. Monet muslimit tulevat moskeijaan päivänokosille tai ruokailemaan moskeijan tarjoamaa ruokaa. Juttelimme hetken alemman kuvan herran kanssa, joka kertoi tulevansa aina tiettyyn päivänaikaan ruokailemaan moskeijaan ja siten säästävänsä rahaa.

(Auringossa kiiltävä leopardikuosinen anitahirvoshuivini sai moskeijalle työskenteleviltä muslimirouvilta kehuja. Selkeästi olisi astetta villimmillä huiveilla markkinarako muslimimaissa.)

Masjid Negara tai The National Mosque, on huomattavasti modernimpi kuin Jamek-moskeija. Suihkulähteet liplattavat ja linnunlaulu kaikuu avoimessa tilassa (en osannut päättää olivatko laulunokat valloittaneet moskeijan katon vai tuliko ihastuttava taustaääni kaiuttimista).

Mistä tunnistaa korealaisen turistin? Ensimmäinen vihje, sen toisessa päässä on kamerapuhelin. 

Se sen pituinen se, tällä erää. Tarina jatkuu seuraavaksi Malaccassa ja Langkawin saarella, ja sitten päästään jo Thaimaan rannoille merenkohinaa kuuntelemaan. Odotan innolla kommenttilootan täyttymistä. :--------*

Hongkong

Kun oli talvilomaa lusittu ensimmäinen kuukausi ja saatu ekan lukukauden pölyt sairasteltua ja löhöiltyä viimeisistäkin rööreistä, oli viimein VIIMEIN aika ottaa suunta lämpimämpiin maisemiin. Ensimmäinen määränpää oli Hongkong, jonne päädyin enemmän vähemmän spontaanin päätäksenteon seurauksena. Liput varasin koreankieliselta sivustolta aamukahden maissa ja nauroin jo vartin kuluttua aiemmin niin rationaalisen ja hitaastisyttyvän mieleni seikkailumieltä. Kunpa saisin sitä juurrutettua hieman.

Silmiinpistävintä Hongkongin kaduilla oli länsimaalaisten ihmisten määrä ja pilvenpiirtäjien rivistö taivaanrannassa saastepilven takana. Hostellimme sijaitsi aivan kaupungin ydinkeskustassa ja pääkadun ihmiskuhinaan astuessani aloin toivoa, että olisimme ostaneet tiimi-propellihatut tai viirit. Ihmettelen edelleen, miten kukaan meistä ei eksynyt (pitkäksi aikaa) kuljeskelemaan yksin.

Kaupunki on erittäin modernisoitunut ja suurin osa kaupungin nähtävyyksistä edustaakin sitä uudempaa the-flashier-the-better-Hongkongia. Etukäteen hongkongilainen kaverini oli kertonut alueen olevan erittäin länsimaalaistunut, mutta enpä olisi uskonut pääseväni niin monipuolisiin maisemiin. Paistattelimme aurinkoa Etelä-Ranskan rannikolla ja ihastelin luksusmerkkien liikkeiden ikkunoita Manhattanilla, tuhlasin kaverin rahoja Vegasin kasinoviidakossa (kasino voittaa aina, muistakaa kuomaset) ja tutkin Portugalin kapeita kujia Macaun saarella. Vähän kuin olisi saapunut Euroopan kevääseen.

Manner-Hongkongin vastapäiseltä rannalta pääsee katsomaan tacky uskomatonta musiikki- ja valospektaakkelia, jos jaksaa kuunnella 80-luvun saippuasarjojen alkutunnareita ja väistellä turistien Ipadeja. Ei jaksettu, ensimmäiset 10 minuuttia hysteeristä naurua riitti.

Kiinan perinteistä kulttuuria pääsimme näkemaan kaupungin katumarketeilla ja -kojuissa, kun kokonaisia paistettuja ankkoja roikotettiin kauloista. Kiinan vaikutus alueeseen on kuitenkin hämmentävän pieni. Jos lentolipussa ei olisi lukenut määränpäänä Hongkong, olisin voinut kuvitella olevani missä tahansa miljoonakaupungissa.

Kaupungin tunnetulla Ladies Market -ostosalueella riitti väkeä. Minne ne propellihatut taas unohtuivat? Huomaatteko muuten yhtään vaaleahiuksista kuvassa? Voitte vain kuvitella kuinka katseet kääntyivät, kun kävelin hiusteni ja A4-valkoisen ihoni kanssa ohitse.

Jos pitäisi valita vain yksi asia, jonka takia haluan palata Hongkongiin, olisi se ehdottomasti ruoka. Vaikka ensimmäisenä iltana eksyttiinkin pizzalle, otimme heti seuraavana aamuna virheen takaisin ja suuntasimme syömään dim sumia.

Dim sum (點心) on kiinalaiseen keittiöön kuuluva, esimerkiksi lihaa, kalaa tai äyriäisiä sisältävä ruoka-ateria. Dim sumin yhteydessä juodaan usein teetä. Dim sum -kestit kulkevatkin nimellä yum cha (飲茶), kirjaimellisesti "teen juonti". Dim sum on suosittu aamiainen tai lounas.

Näin kertoo Wikipedia, mutta itse olisin voinut syödä dim sumia koska tahansa, missä vain, nälkä tai ei. Kuten kuvasta näkyy, dim sum -ruuat tarjoillaan pienissä erissä tapaksien tapaan. Saimme tilauslomakkeen, johon saimme merkata, mitä halusimme ja kuinka paljon. Onneksemme meillä oli kaupungissa opiskeleva korealainen opas mukana, joka sai hoitaa tilaamisen ("Tilaat ihan mitä haluat, me kyllä syödään"). Lappu täytettiin kuin lottokuponki ja ojennettiin tarjoilijalle. Kävimme myöhemmin vielä toisessa, Michelin-tähdellä palkitussa dim sum -ravintolassa, joka antoi kyllä makuhermoille kyytiä. Jos tiedätte sen ruokakatseeni, joka ilmestyy lähes aina ruuan lähestyessä, voitte kuvitella mun autuaan ilmeen koko ruokailun ajan.

Nälkää riitti onneksi useampaan eri ateriaan. Macaun saarella vieraillessamme söimme mahamme täyteen eggtarteja, maitovanukasta ja ruokanäytteitä keksi- ja lihalevykaupoista. Paikallinen oppaamme tiesi ohjastaa meidät illan suussa sushiravintolaan syömään sushia 50 prosentin alennuksella. Se tunne, kun "joudun" valitsemaan listalta vielä monta eri ruokalajia, jotta saamme tarpeeksi ruokaa neljälle. Ihan kiva.

Hongkongin rakennustelineet on perinteiseen tapaan sopivasti tehty bambuputkista, jotka on sidottu yhteen. Ihan oikeesti hei, todellako? Rakennusmiesten puilla heiluminen muistuttaa enemmän akrobatiaesitystä kuin rakennustyömaata. 

Portugalin aikoinaan miehittämä Macaun saari on tunnettu kasinoistaan, uhkapelaaminen kun on laitonta muualla Hongkongin alueella. Voin kuvitella Macaun muistuttavan hyvin paljon Las Vegasia portugalilaismaustein. Saaren tunnetuin hotelli ja kasino lienee Venetian Macao, jonka hulppeiden sisätilojen uumenista löytyy muun muassa jäljitelmä Venetsian upeista kaduista. Jotenkin illuusioita hieman häiritsi gondolia ohjaavien miesten radiopuhelimiin huutelu. :'-----D

Hey dude, please, make an effort. 

Reissun viimeisenä päivänä kävimme dim sumin jälkeisessä euforia-aallossa morjestamassa isoa Buddhaa (Tian Tan Buddha tai The Big Buddha). Paikka näyttää upealta ja portaiden yläpäähän kivuttuaan voi kuvitella, kuinka satojen vuosien ajan buddhalaiset ovat kivunneet samoja portaita ja polvistuneet saman Buddhan juurelle, sytyttäneet suitsukkeen palamaan ja lähettäneet rukouksensa. Niin, kunnes siis huomaan Buddhan alapuolella olevan rakennelman sisältä löytyvän jäätelökioskin ja museon, ja illuusio romahtaa. Patsas on pystytetty vuonna 1993. Silti, hieno ja vaikuttava rakennelma. 

Joskus ne aamukahdenkin ostokset osoittautuu melko hyviksi. Joskus suorastaan erinomaisiksi. Nyt tahdon vain lisää dim sumia.