Farmieksperienssi

Joka syksy olen yhtä hämmentynyt, kun ensimmäiset tentit lähestyvät lokakuussa. Vastahan me aloitettiin kurssit, miten ne muka NYT jo? Vaan tässä sitä jälleen kerran ollaan, kirjan kuva poskessa (juu, nukahdin taas tenttikirjan päälle :----/). Vajaan viikon miniurakan jälkeen pistetään sitten kamat rinkkaan, lakataan kynnet kimalteilla ja lennetään Japanin meren yli Tokioon. Tokio. Mun aivot ei ihan vielä tajua mihin oon liput ostanut, yhtä hyvin voisin lähteä Jyväskylästä käymään Lahdessa. HALOO, INNOSTUKAA!

Superfab farmitiimi Sunny, Denise ja mä

Sillä aikaa kun yritän saada aivosoluni toimimaan järkevän tunteellisesti, palataan monen viikon taakse, kun vierailimme 200 vaihtarin ja paikallisten tuutorien kanssa paikallisella farmilla. Farmi on kesäleirikäytössä ja toimii leirintäalueena, mutta siellä löytyy myös mm. riisi- ja bataattiviljelmiä. Meille oli järjestetty koko päivän mitalta toimintaa ja saattekin nauttia päivän tunnelmista mittavan kuvapläjäyksen voimin. Nyt se ylisuuri kahvi- tai teekuppi käteen, viltti jalkojen päälle ja Vain elämää -nauhoitus soimaan taustalle. This might take a while.

 

 

 

Päivä aloitettiin odotetuimmalla ohjelmanumerolla, kalastuksella. Onkivavan ja virvelin käyttö tietysti on vähän hienostelutouhua, joten palasimme kalastuksen alkujuurille, käärimme hihat ja nappailimme kaloja omin pikku kätösin. Toivottavasti sain tän kuulostamaan todella haastavalta ja vaikuttavalta, todellisuudessa kalat viihtyivät jalkojen kaarien alla "suojassa" eivätkä lähteneet karkuun metsästäjien käsiä. Hölmöt.

Tukkilautalla seilailun ja ruokailun jälkeen Sunny ja meidän ryhmän teräksinen vetäjä (kehui nuorekasta ihoaan, epäilemättä riisipainotteisen ruokavalion tulosta) näyttivät hetken muiden räpellystä seurattuaan, miten kiikkulankulla kuuluu hyppiä. Cirque de Soleil, vapise. 

 Pääsimme farmin kesäleiritunnelmasta myös autenttiseen maalaistunnelmaan, kun siirryimme bataattiviljelmille saalistamaan noita kauniin purppuraisia aarteita. Rikoimme muovin pienellä kuokalla ja kaivoimme juurien ympäriltä kuin satujen merirosvot kulta-aarteiden perässä, sopivasti hulluutta katseessa. 

Noita kaunokaisia tulikin sitten jonkin verran. Luulin saavani kuvassa olevan pussukan mukaani kotiin, mutta sen lisäksi farmin työntekijät puolipakottivat (minua ei tarvitse kauaa suostutella ottamaan ilmaista ruokaa mukaani) ottamaan muovipussillisen bataatteja mukaan. Luovuttuani bataattien etsimisestä farmin työntekijä otti kuokan osaavaan otteeseen ja muutamalla heilauksella kaivoi minulle vielä aimo kasan bataatteja. "Vaihtarit, eiväthän ne osaa talveen varautua... "

Laadunvalvoja piti vahtia taustalla ja tarpeeksi meidän hapuilevaa otettamme tarkkailtuaan tökkäsi kävelykepin multaan, nappasi kuokan ystäväni kädestä ja näytti, miten homma hoituu, kun sitä on tehnyt koko ikänsä. Lyön vetoa, että rouvalla on elämänsä varrelta monen monta bataattireseptiä muistissa.

Korealaiset rakastavat riisikakkuja. Siis todella, rakastavat. Riisikakkuja syödään kuin korvapuusteja Suomessa, vaikka joka päivä, mutta ne kuuluvat erityisesti korealaiseen kiitospäivään ja Uuteen Vuoteen. Kiitospäivänä riisikakkuja tulee perinteen mukaan syödä oman ikälukunsa määrittämä määrä, ja voin kertoa, yli 20 riisikakkua alkaa olla jo tarpeeksi. Muussatusta riisistä ja erilaisista mausteista valmistetut herkut tehdään perinteen mukaisesti riisitaikinaa valtavalla nuijalla mätkien, ja tietysti meidänkin piti tämä kokea. 

 Taikinan valmistuttua se laskettiin pähkinäjauhon päälle, muotoiltiin levyksi ja leikattiin paloiksi. Taikina oli vielä lämmintä ja tuoreudessaan ihanan pehmeää ja venyvää, kun vieraat napsivat herkkuja suoraan tarjottimelta. Herkuttelijoiden saatua mahansa täyteen tilan moniosaava työntekijä (yllä keskellä) tunki loput riisikakun palat pahaa-aavistamattomille ohikulkijoille suoraan suuhun niin, että pähkinäjauhot jättivät poskiin terveiset. Korealaista vieraanvaraisuutta taitaa olla, ettei yhdellekään vieraalle jää nälkä. Ei jäänyt. Olen täynnä vielä Suomeen ensi kesänä palatessanikin.

 

Jos jollekin nyt olisi kuitenkin jäänyt vielä pieni kolo vapaaksi jälkiruokamahaan, tekivät isäntämme vielä popricea (popcorn, poprice, get it?) vieraille. Popriisit valmistettiin astetta mikropoppareita näyttävämmällä tekniikalla. Riisit laitettiin ylläolevan kuvan painekattilaan pyörimään noin kymmeneksi minuutiksi ja ajan kuluttua popriisit lennätettiin kuin tykin suusta verkkopussiin kovan pamauksen saattelemana. Arvostan suuresti korealaisten dramatiikan tajua: kattilariisit eivät kuitenkaan olisi tehneet aivan samanlaista vaikutusta kuin riisien räjäyttäminen. Onhan se nyt ihan hemmetin paljon näyttävämpää!

Popriisejä tarjoiltiin myös sellaisenaan, mutta kärsivälliset saivat sulassa hunajassa sekoitettuja riisipaloja. Seurasimme silmät kovana, milloin hunajamarinoituja riisiherkkuja tulisi tarjolle, mutta ilmeisesti rouvat pitivät valmistamistaan makeisista hieman turhan paljon ja nassuttivat herkut menemään takahuoneessa, hunajariisien "jäähtyessä". Yeah, right.. ;-----)

Mitä tästä opimme: korealaiset ovat huikean vieraanvaraista väkeä ja riisi pitää ihon nuorena. Saa lainata.

P.S. Yritän edelleen päivitellä blogia tasaiseen tahtiin. Ensimmäinen kuukausi meni niin uutuuden hurmassa ja kamera kaulassa, että uutta kerrottavaa olisi riittänyt joka päivältä. Nyt arjen tasaannuttua ja tenttien lähestyessä on kamera jäänyt kuitenkin yhä useammin kotiin, eikä aikaa enää löydykään yhtä helposti uusien tekstien kirjoittamiseen ja tuhansien kuvaamieni kuvien selaamiseen ja editoimiseen. Kärsivällisyyttä siis kuomaset. Tarkoitus on edelleen lähetellä postikortteja Suomeen. Jos haluatte kuulla erityisesti jostain tietystä aiheesta, laittakaa vinkkiä tulemaan niin ei tarvitse telepatiaan turvautua. Se kun toimii huonosti näin kauas. :)

Syntymäpäivä

23 ikävuotta tuntuu kauhean suurelta harppaukselta. Joidenkin ikävuosien välillä tuntuu olevan vain huomattavasti enemmän aikaa, kuin toisien välillä. 22-vuotias ja 23-vuotias, niillä on ihan erilainen kaiku. Nyt tuntuu, että pitäisi olla jo tulevaisuudensuunnitelma kiveen hakattuna. Pitäisi olla mies odottamassa kotona, vakiokahvila ja vakuuttava CV. Sen sijaan mä palloilen täällä kaukana ilman tietoa huomisen suunnitelmista, viisivuotissuunnitelmasta puhumattakaan.

Mutta hei, tää on aika mahtavaa. Kaloritasapainosta huolehtivan aikuisen tapaan aloitin aamun suklaakonvehdilla. Hain luentotauolla kaakaon ja kippistelin mielessäni. Kämppis oli tuonut mulle leivoksen ja kortin ja mä puolestani askartelin sille seinälle kiitokset. Ja vuorokausi vasta alussa.

Oh voi, ihana päivä. Taas vuotta rikkaampana.

K-hetket

36 päivää on jo vierähtänyt Korean niemimaalla. Monenlaista tutkimusretkeä ja eksymistä on jo suoritettu vaihtelevalla opastuksella ja menestyksellä. Yhtenä päivänä pakenimme hellettä jääpatsaita ihailemaan, toisena lähdimme katsomaan temppeliä illan jo pimennyttyä. Usein olen lähtenyt itse haahuilemaan ja ihmettelemään tuntemattomia seutuja. Monen monta kertaa olen eksynyt hämärille kaduille, mutta monta kertaa olen myös eksynyt juuri oikeaan paikkaan.

 Rocking the Han river with my teeny tiny bike. 

 

 Maailman paras matkaopas, joka todella on englanninkielisen nimensä veroinen, Sunny. 'Aurinkoinen' on johdattanut mut jos jonkinlaiseen seikkailuun ja hieman ontuvan suuntavaiston korvaa tuo hetkessä eläminen. Ihan kuin Sunny olisi käymässä Koreassa itsekin ihan ensimmäistä kertaa. Hellettä oli tuona päivänä lähemmäs 30 astetta, luonnollisesti siis suuntasimme nenämme kohti jääveistoksia.

Todistusaineistoa, mä olin ihan oikeasti mukana siellä Bukhasan-vuorella. Onneksi muut hoitaa tuon poseerauspuolen niin paljon paremmin.

Saatiin aiemmin Suomessa vaihdossa olleelta tyttöseltä korealaisia herkkuja maistettavaksi. Ja jos jotain on paikallisilta tarttunut matkaan, niin noi pupusormet. Mä en varmasti tiedä mitä tehdä käsilläni enää kun saavun Suomen kamaralle.

 (Kuva otettu täkäläisellä puhelimella, jonka linssissä oli kaunistussuodatin päällä. Photoshop kuuluu täällä jokamiehenoikeuksiin. Johan katoaa napin painalluksella luontoäidin virheet (tummat silmänaluset, luomet, pisamat, mitä näitä nyt on) hipiältä. #YESfilter)

Jos synttärityttö haluaa karaokea, karaokea lauletaan. NOREBANG! (Pahoitteluni viereisen huoneen laulajille, jos 'I believe I can fly' -biisin eläytyvä tulkinta ei miellyttänyt, ehkä tanssiliikkeiden näkeminen olisi auttanut asiaa. :-------))

"Mc Koppa, koppakuoriainen. Koppakoppakoppakoppa......" Okei okei. Ennakkoluulot veks ja testaamaan, ei ne ötökät olleetkaan niin kamalan makuisia. Ei kuusijalkaisista ystävistämme taida vakiovälipalaa kuitenkaan tulla. Jätimme loput herkut muiden uteliaiden löydettäväksi. 

2 / 6 jalkaa, ois saaneet olla vähän rapsakampia.

Kiitos ensimmäisestä kuukaudesta, olkoon seuraava vielä huisimpi.