K-POP

Mä tiedän, että te olette odottaneet tätä kuin kevään ensimmäisiä valonsäikeitä. Tässä niitä nyt on, Korean ihanimpia ja kamalimpia korvamatoja, joista täällä ei pääse karkuun. Meninpä ostoksille, kahville tai tanssimaan Soulin yöhön, samat hitit soivat joka puolella taukoamatta ja kaikki osaavat ne ulkoa. Silloinkin, kun häivyn musiikin ulottumattomiin, korvissa soi yhä se kaikista ärsyttävin lallatus ja henkilökohtainen inhokkini: "Call me you daarling, darling, darling...".

Oikeesti nyt, voiko olla kliseisempää tai tyhjänpäiväisempää videota? Tai pikemminkin, voisivatko tytöt vaikuttaa enää tyhjäpäisemmiltä? Youtubeen kirjoitettu kuvaus biisistä tiivistää hyvin mitä haettiin: "The cute lyrics about imagining 'summer loving' help the listener feel bubbly and happy!" En tiiä mikä meni vikaan, mut mun tekee lähinnä mieli purkaa aggressiot nyrkkeilysäkkiin. Tismalleen samalla 'söpöt ja höpöt tytöntylleröiset' -kaavalla on tehty monta MONTA tyttöbändien videota (AOA, Sistar lista jatkuu....)

Niin, ei niille poikabändeillekään sen parempia videoita usein tehdä. Saanko esitellä, Boyfriendin Witch.

Vau. En edes tiedä mitä kommentoida: pimeässä hohtavia silmiä ja torahampaita, sitä että äijillä tuntuu olevan enemmän luomiväriä kuin mun juhlalookissa, ylidramaattista juonenkaarta vai lyriikoita (Hei nyt oikeesti, "Your body goes boom bada boom")? Huh, mun aivot ylikuumenee kaikista mahdollisuuksista.

Vaikka itse en olekaan k-popitar, suurin osa Souliin päätyneistä vaihtareista tuntuu olevan suuria k-pop-faneja. He tietävät kaikki tunnetut ja vähemmän tunnetut k-pop-ryhmät ja osaavat luetella kaikkien bändien jäsenten nimet, syntymävuodet ja milloin he ovat viimeksi vaihtaneet hiustyyliään (uskokaa pois, mä oon käynyt tän keskustelun). Muutenkin tuntuu, että K-Popin fanituskulttuuri on aivan omalla tasollaan. Monet ostavat lemppareilleen lahjoja, kuten makeisia ja leluja, ja odottavat päivätolkulla artistien levy-yhtiöiden tai yöpaikkojen ulkopuolella, että saisivat hetken yhteyden päiväuniensa kohteeseen. Jotkut käyttävät oikeasti ISOJA summia rahaa ja vielä enemmän aikaa fanitukseen (konserteista puhumattakaan).

Yli kuukauden matkan alusta uskoin tosissani, että korealainen musiikki ja varsinkin k-pop on tehotuotettua purkkapoppia ja auttamattoman karmeaa. Suuri osa musiikista on sitä edelleen. Levy-yhtiöt maksimoivat tulot pistämällä harmittomia ja tarttuvia biisejä ulos liukuhihnatekniikalla: kiva tarttuva melodia, söpöt lyriikat, hyvännäköinen tanssirutiini kertosäkeeseen ja näyttävä video ulos. Mutta hei, on siellä muutama hyväkin biisi!

2NE1 ("twentyone") esittää: Come Back Home. Eikä videokaan ole aivan kamalimmasta päästä.

BIGBANGin Fantastic Baby (tai Fantsuu beibi)

No niin, kuinka monella alkoi tanssijalka vipattaa? Se on ihan ok. ;----)

(>^_^)> TOKYO <(^o^<) Osa 3

Tokioraportti päättyy viimeisten kolmen reissupäivän seikkailuilla. Yksi mun eniten odottamista Tokio-kohteista oli kaupungin tunnetuimmassa kalamarkkina-alueella pidettävä huutokauppa. Paikalliset kokit, ruoka-intoilijat ja muut tonnikalan perässä intoilevat saapuvat kalatorin huutokauppaan aamuviideksi saadakseen parhaimman näköiset (ja pulleimmat, siis ihan valtavat, useamman metrin pitkät) yksilöt muiden nenän edestä. Heräsimme ennen aamuviittä, pistimme kimpsut kasaan ja hostellin kaukaisesti kahvia muistuttava juoma kädessä lähdimme metroasemalle ensimmäistä metroa odottamaan.

Kalamarkkinoiden alue löytyi, mutta vartin trukkien ja pakettiautojen välissä hortoilun jälkeen saimme tietää, ettei huutokauppa-alueelle enää ollut asiaa. Ei auttaneet murjotukset tai kitinät, ovien sulkeuduttua kiireiselle alueelle ei enää turisteja päästetä. Niin ne tonnikalat sitten jäivät näkemättä.

Suunnitelmat vaihtuivat lennosta ja päädyimme markkinoiden läheisyydessä toimivaan sushiravintolaan. Lähellä olisi ollut myös ilmeisessä kulinaristien suosiossa oleva sushiravintola, jossa sushin valmisti sushimestari yksi sushi kerrallaan ja todella, siis TODELLA tuoreesta kalasta. Myöhemmin tapasimme pari vaihtarikaveriamme, jotka olivat käyneet syömässä kyseisessä paikassa juurikin samana aamuna. He olivat jonottaneet puoli neljästä asti, pulittaneet itsensä kipeiksi ja syöneet elämänsä parasta sushia. Kertoivat mm. mustekalan olleen niin tuoretta, että se kiemurteli vielä kun sen sai nenän eteen. Meidänkin sushi oli kyllä erittäin hyvää, joskin myös erittäin liikkumatonta.

Kuka 90-luvun alun lapsi voisi muka unohtaa, mikä on paras Pokemon? Mullakin oli vaan viisi vaihtokorttia, kaikki muilta säälilahjana saatuja ja manguttuja. Silti muistan vieläkin, kuinka ärsytti kun naapurin poika huijasi multa "tehokkaan kortin", ja mä sain tilalle hirmusöpön mut täysin turhan Pokemon-kortin. Vieläkin ärsyttää. :D

 
Olkaa hyvät, heräätte vielä huomennakin siihen että tää soi ensimmäisenä päässä. :----)

 

Kävimme tutustumassa Tokiossa myös paikalliseen buddhalaistemppeliin, joka sijaitsi synkän ja taianomaisen metsikön keskellä. Heitimme pienimmät yen-kolikot temppelin edessä puulaatikkoon, ja teimme parhaamme seurataksemme annettuja ja kunnioitusta osoittavia rituaaliohjeita. Useissa buddhalaistemppeleissä on myös tapana, että omat toiveensa voi kirjoittaa puiselle laatalle ja ripustaa odottamaan toiveen toteutumista.

Viimeinen päivä oli perinteen mukaisesti sateinen. Ainahan sen viimeisen päivän pitää olla sateinen, vähän edes kurjan oloinen, että lähtö ei ole niin vaikeaa. Tässä vaiheessa olimme jo hieman poikki monen päivän ravaamisesta ja uuden kokemisesta. Lähdimme kuitenkin ja menimme Tokiossa aiemmin opiskelleen kaverimme mukana paikallisen yliopiston festivaaleille.

Käytännössä yliopistoalue oli täyttynyt eri opiskelijajärjestöjen ja -ryhmien ruoka-, juoma- ja pelikojuista. Vaikka tarjonta olikin melko erilaisia, kuin Suomen muikku- ja hodarikojuissa (vai joko on nousussa kuplatee, maustetut keittämättömät spagetit tai mustekalakakut?), eksoottisinta mulle oli kuinka paljon huomiota me herätettiin opiskelijoissa. Vaikka Soulin kaduilla on jo ehtinyt tottua katseiden kääntymiseen, tää kokemus tuntui olevan ihan omaa luokkaansa. Valtakunta yhdestä näkymättömyysviitasta!

 

Reissu päättyi Tokyo Towerin juurelle vesitihkuiseen iltaan. Pilvet (tai saastekerrokset, kuka tietää) olivat niin matalalla, että tornin huippua ei parhaimmillaan edes näkynyt. Mutta tornin alempi puolikas oli kyllä oikein... kivasti valaistu.

Väsyneen hilpeä seurueemme lauloi Tokion asukkaille jäähyväisinä vähän Pokemonin ja Totoro-elokuvan tunnaria. Pitäähän sitä joka paikkaan jättää pieni jälki itsestä. Vaikka sitten urbaanilegendana.

(>^_^)> TOKYO <(^o^<) Osa 2

Jos jotain teimme Tokiossa, niin kiertelimme kauppoja. Vaatteita, kenkiä, elektroniikkaa, keittiövälineitä, astioita, kortteja: minne tahansa menimmekin, AINA löytyi putiikki tai valtava tavaratalo, jonka uumeniin eksyimme. Onneksi, ONNEKSI, mulla oli kamera mukana, koska muuten ette ehkä olisi ihan uskoneet mitä löytyi. Toinen päivä oli jätetty kokonaan shoppailulle ja tässä tuon päivän satoa.

Elektroniikkaliikkeitä löytyy Tokiosta paljon, pienistä ihan hervottoman kokoisiin. Vaikka hinnat ovatkin edullisempia kuin Suomen tai Korean markkinoilla, liikkeiden parasta antia ovat ehdottomasti vempaimet, joita en ikimaailmassa olisi edes osannut kuvitella tarvitsemani. Kukas muu siellä olikaan mainostamassa yhtä mun lempparivempaimista (video kuvan alla), kuin Real Madridin luonnonkaunis tähtipelaaja, Cristiano Ronaldo. Jotenkin on hieman vaikea kuvitella Ronaldoa käyttämässä kyseistä laitetta treenien lomassa tai luksusjahtilla. Jos joku tarvitsee kasvojenkohotusta, pistäkää viestiä tulemaan.

"Facial muscle training tightens the skin restoring youthful expressions that brim with confidence." Mmmh, kiitos, mut mä taidan pitää mun löysän naaman. :)

Kyllä, me kokeiltiin sitä mustaa hampurilaista, josta koko maailma tuntuu vouhkaavan. 1/5 tähteä, ei maistunut ihmeelliselle ja jätti Uuno Turhapuro -efektin hampaisiin. Ostakaa sillä rahalla vaikka pari Hesen euron juustoa. ;---)

Harajuku lienee yksi Tokion tunnetuimmista alueista, se jossa odottaa näkevänsä tyttöjä lyhyissä naamiaisasun näköisissä vaatteissa ja hiukset sateenkaarenvärejä loistaen. Kyllä, näimme juuri mitä odotinkin, vaikka alue ei ollut niin stereotyyppinen kuin olisin ajatellut. Näinhän se yleensä menee: jos odottaa jotain aivan uskomatonta, todellisuus tuskin pystyy vastaamaan epärealistisiin odotuksiin.

Harajukun putiikit ovat kuitenkin hyvin erilaisia, kuin mitä näimme toisaalla tokiossa. Värimaailma oli vetäisty suoraan Halinallien maailmasta ja vaatteet oli selkeästi suunnattu teineille. Jostain syystä mitään ei tarttunut matkaan, taidan olla virallisesti vanha.

Löysimme ehkä söpöimmän liikkeen ikinä, kirjaimellisesti. Jostain syystä japanilaiset ovat ihan pähkinöinä Suomesta, Muumeja tuli vastaan jatkuvasti  hyllykaupalla ja myös suomalaista kahvia oli riistohintaan myynnissä. Jos te Nordean asiakkaina olleet vielä muistatte ne lapsena saadut nalle-säästölippaat, niin oi voi, toivottavasti ovat laatikonpohjalla vielä tallella: siellä niitä myytiin 30 eurolla.

Melkein toivoisin, että olisin saanut äänet tähän kuvaan. Kuvitelkaa kolikoiden kilinä ja pelikoneiden musiikit ja äänitehosteet. Nyt kertokaa pelikoneiden määrä sadalla ja laittakaa äänet täysille, niin kauan että korviin alkaa sattua. Jos muutaman päivän matkan perusteella jotain voisi sanoa maasta, niin että japanilaiset, erityisesti miehet, ovat hulluina pelikoneisiin. Pelihalleja löytyi valtavasti ja aamukymmeneltä ennen hallien aukeamista saattoi hallin oven eteen muodostua jo kymmenen metrin jono. Siellä ne miehet olivat siis myös töiden jälkeen kuluttamassa aikaa ja tienestejään tuntitolkulla. Mä vietin paikassa kaksi minuuttia ja sain korvat soimaan.

 Loppuhuipennuksena kuva, jossa tiivistyy mainiosti koko Tokion reissun olotila: hämmennys ja hilpeys.

 

Huomatkaa toisen ankan tossut. Gotta love this city. 

Tokion raportit jatkuvat vielä, kuvasaldoa kun riittää. Terveisiä Suomeen, nauttikaa siitä ihanasta lumesta! ;----)

(>^_^)> TOKYO <(^o^<) Osa 1

Ensimmäinen neljännes on vietetty Aasian mantereella, hassua miten aika juoksee. Viikko sitten olivat meidän viimeiset midtermit (lukukauden puolivälin tentit) ja huh, korealaiset ne tykkää opiskella. Kaikki tapaamani korealaiset olivat lukeneet tentteihin Nukkumatin hiekkoja halveksien, osa muutaman tunnin powernap-tekniikalla, osa läpi yön. Mä nukuin sitten heidänkin puolestaan - eikös kunnon yöunet aina auta luomaan uskottavan kuuloista akateemista huttua? 

Viimeinen tentti kärsittiin tiistaina ja seuraavana aamuna kello 3:30 laitoin herätyskellon pois päältä, herkuttelin aamukahvilla ja puurolla ja lähdin rinkkajengini kanssa kohti Incheonin lentokenttää ja T-O-K-I-O-T-A! Koko päivän tuntui, että leijuin koko päivän jossain sokerikuorrutetussa mielikuvitusmaailmassani My Little Ponylla ratsastaen. Ehkä se Tokion taivaalla leijuva harmaus ei olekaan saastetta, vaan keijupölyä. 

 ☆*･゜ﾟ･*(^O^)/*･゜ﾟ･*☆

Joku taisi olla ihan hieman innoissaan kello viideltä aamulla junaa odottaessa. Sama jatkuikin sitten lähes koko reissun ajan, muutamaa väsymutrusuuta lukuunottamatta. Ensimmäisenä iltana meidän jengin toinen kokkailuintoilija suuntasi meidät keittiötarvikekadulle. Katu on JUURI sitä miltä kuulostaakin, katu täynnä keittiötarvikkeita, eikä mikään aika maailmassa olisi riittänyt saamaan mua kyllästymään erilaisten vempaimien tutkimiseen. Perustarvikkeet löytyvät takuuvarmasti, joka kuosissa (miten olis pantterikuosinen paistinpannu, nyt jokainen oman elämän Anita Hirvonen kuulolle!) ja koossa (mites jalan pituinen vispilä, oisko tarvetta?).

En tiedä kuinka monta minuuttia pohdin hyllyn edessä, onko järkevää ostaa krokotiilin muotoinen piparkakkumuotti ihan vaan sen takia että saisi kerran vuodessa tehdä krokopipareita. Joudun ehkä vielä katumaan kieltävää päätöstäni. Ei auta kun lähteä uudestaan reissun päälle. :-----(

En ollut ainoa, jolla oli suunpielet korvissa. Keittiövälinekadulla tunnistaa hardcore-ruokaintoilijat sädehtivistä silmistä. Tai maanisista, kuinka vain.

 

Miten mulle ei ole koskaan tullu pieneen mieleen, että riisin voisi muotoilla ihan minkä muotoiseksi tahansa. Japanissa koululaisten äidit tekevät näille eväät kouluun ja tähän tarkoitukseen on sitten kehitetty jos jonkinlaista leikkuria ja muottia. Siinä on sentään jokaisen äidin ylpeys pelissä. Ai jai, kellä on näteimmät riisipallerot tänään, kuka on Vuoden Paras Äiti? Kuvan muoteilla riisistä voi muotoilla kissan tai valaan, ja leikata kaverille vielä hymynaaman merilevästä smiley-leikkurilla. Voi, mun lapsuudessa lihapullat oli ihan vaan pyöreitä. Kunpa vain olisin tiennyt, et niille voisi tehdä hymynaaman.....

Sitten tuli mun lempihärökauppa kautta aikain. Tuli ihan hervoton nälkä edeltävässä kaupassa erilaisia muovisia ruokia katsoessa (sekä korealaiset että japanilaiset ravintolat käyttävät muovisia esimerkkiannoksia houkutellakseen asiakkaita sisään), mutta sitten tulin seuraavaan, vielä astetta mielettömämpään liikkeeseen. Ilmeisesti Japanissa on markkinat tavaroille, jotka näyttävät ruualta mutta ovat todellisuudessa jotain ihan muuta. Vai miltä kuulostaisi oikean kakun näköinen rasia tai paahtoleipävalonkatkaisin? Mikä parasta, saat valita haluatko paahtoleipäsi päälle voita vai hilloa. Itse laitan mieluiten molemmat, joten sinne jäivät valonkatkaisimet.

 

Aloin kuitenkin vakavasti harkita, minkä kypsyysasteisen banaanin haluaisin jääkaapinoveeni. Lihapihvimagneetti olisi ollut jopa mulle vähän liikaa. 

Ehdittiin nähdä vain murto-osa kadun valikoimista, ensi kerralla varaan koko päivän kadun tutkimiseen. Ensimmäinen päivä Tokiossa oli huikea, eikä se siihen jäänyt. Tarina jatkuu, olkaa kuulolla!