Suomi saapuu Souliin

Kaksi kuukautta sitten Soul joutui viimein kotitarkastuksen alle, kun vanhempani pakkasivat jokasään takkinsa, parhaat kävelykenkänsä ja Suomen tuliaiset laukkuun ja lensivät mantereen toiselle puolelle tarkistamaan, missä se kuopus on asunut viimeiset puoli vuotta. (Yli-)innokkaat matkalaiset olivat hankkineet lentoliput ja hotellivarauksen jo ennen, kuin itse olin edes kotiutunut Souliin, joten reissusuunnitelmista oli puhuttu reilusti yli tarpeen. Voitte siis kuvitella kuinka korkealla vanhempieni odotukset olivat tänne tullessaan. Mua sen sijaan jännitti. Kun on ottanut uuden maan kodikseen ja asunut siellä yli puoli vuotta, voi vain toivoa vanhempiensa tykästyvän paikkaan yhtä lailla.

Oma intoni ei ehkä ollut kovin näkyvää ensimmäisenä aamuna, kun heräsin äitini viestiin: "Täällä ollaan, nähdään kohta", pitihän minun olla ottamassa heitä vastaan lentokentän aulassa. Hehe. No, en ollut. Uniharso harteillaan vanhempani menivät ympäri isoa lentokenttää, hankkivat matkakortit lukuisten apuviestieni ohjastamana, ja vihdoin ja viimein näin maanläheisten värien seassa kirkkaanpunaiset housut, ja sain sen perheelleni ominaisen tiukan halauksen. Virtapatterit ladattiin niin puhelimiin kuin vanhempiinikin päiväunien aikana, ja sitten pääsin esittelemään kotikaupunkiani. Viikon ajan hinasin heitä lempiravintoloistani pelihalleihin, parhaisiin selfieturistikohteisiin, korealaiseen kylpylään ja taas syömään.

Koska hyvä ruoka tuo paremman mielen, vein matkalaisia koko viikon ajan lemppariravintolasta toiseen. Reissun teemaksi muodostuikin pikkuhiljaa ruoka. Vein äidin ja isän heti aluksi yhteen lempibarbaquepaikoistani. Kahdeksan eri lailla maustettua lihaa grillataan jokaisen pöytäseurueen silmien alla ja ruokailijat saavat keskittyä riisin maustamiseen erilaisilla tahnoilla ja valitsemaan, haluaako lihansa sellaisenaan, jollain tahnalla vai seesaminlehteen käärittynä. Rullaan saa lisätä halutessaan paahdettuja sieniä, kimchiä tai mitä tahansa muuta mitä pöydällä olevista lukuisista kiposta löytää. Kun olutpullolle meinaa olla mahdotonta löytää paikkaa pöydältä, tietää että valinnanvaraa on tarpeeksi. 

Myöhemmin läpi käytiin bibimbap, korealainen barbaque, siannahka, tokpokki, korealainen pannukakku, kimbap, mandut (korealainen dumpling) ja friteerattu kana. Sitkeä siannahka ei ollut kummankaan mieleen, vaikka siinä kuuleman mukaan piileekin korealaisten kauniin ihon salaisuus. Rapeaksi friteerattua kanaa olisi isäni voinut kuitenkin syödä joka aterialla. Ruokalaji on kirjaimellisesti pelkästään kanaa jota syödään usein oluen kanssa, varsinainen maskuliinisuuden huipentuma.

Gwang Jang -tori on yksi mun ehdottomista lempituristipaikoista Soulissa. Hongdaen ja Sinchonin opiskelijoiden kuhinasta torille siirryttäessä nousee keski-ikä sukupolven jos toisenkin. Korean teräsmammat, niin kutsutut a'tsummat, ovat luoneet itselleen erityisen aseman maassa. Naiset saavat a'tsummien mafian vaikuttamaan siltä, että mukaanpääsyn ansaitakseen täytyy täyttää tietyt kriteerit: hiukset ovat lyhyet ja aina kiharalla, jalassa lököpöksyt (torilta löytyy sellaiset kaikissa kuoseissa ja sateenkaarenväreissä) ja päässä aurinkolippa. A'tsummat paistavat ja keittävät torilla nälkäisille ruokailijoille rapeaa mustekalapannaria, tulista riisikakkupataa ('tokbokki') ja ah, sitä ihanaa ihanaa siannahkaa. Ruuan tarjoilun lomassa ehtii sitten kysellä turisteilta, mistä mahtavat olla kotoisin ja kehua kuinka nättejä kaikki ovat: jepputa!

Reissun aikana sattui ja tapahtui, mutta henkilökohtainen suosikkini tapahtui korealaisessa perinteisessä kylässä vieraillessamme. Isäni tavaramerkiksi muodostuneet punaiset housut saivat huomiota katukuvaajalta, joka pysäytti meidät ja pyysi fashionistan kuvaan. Kuvastakin näkee, kuinka mies nuorentui yhtäkkiä 20 vuotta ja charmikas isäni poseerasi kameralle, kuin olisi tehnyt näin vuosia. Minä ja äitini saimme osamme kuvailusta, mutta saamamme huomio nauratti meitä niin kauheasti, ettei kuvaamisesta meinannut tulla mitään. Onneksi korviin pyrkivä hymy ei haitannut kuvaajaa.

Kävimme me viikon aikana muuallakin kuin syömässä ja mallikansiota täyttämässä, oma kamera vain tuppasi jäämään useimmiten kotiin. Vein vanhempani moniin moniin kahviloihin toteamaan, ettei paikallinen kahvi vain ole tarpeeksi tujua suomalaiseen makuun. Tutustutin heidät kahteen korealaiseen ystävääni, jotka näyttivät kuinka ihania ja avoimia korealaiset ihmiset voivat olla, Rentouduimme korealaisessa kylpylässä, ja vaikka ei omaa saunaa voittanutta olekaan, kelpasi korealaistenkin versio. Kävimme nuorten täyttämässä pelihallissa toteamassa, että desibelirajoista ei täällä olla kovinkaan huolissaan. Vietimme monta iltaa vanhempieni hotellihuoneessa telkkaria katsoen, korealaisia välipaloja maistellen, väitellen ja hölmöille vitseille nauraen.

Viikko hurahti vauhdilla. Olin opiskelujen ja matkaopastuksen jäljiltä uupunut, mutta hirmuonnellinen saatuani vanhempani tänne asti kokemaan ja aistimaan, mistä olen puhunut kaikki nämä kuukaudet. Samalla sain Souliin pienen palan Suomea ja mikä tärkeintä, tiukkoja halauksia. Kohta niitäkin saa jo lisää.