18. helmikuuta 2015

Kun läppäri ei vastaa

Mun ja mun läppärin suhde on monimutkainen. Välillä meillä menee tosi hyvin ja voin kuvitella meidän elävän vielä ensimmäisiä jännityksentäyteisiä päiviämme, kun valkkailimme taustakuvia ja nauroimme hauskoille nettivideoille. Välillä meillä on kuitenkin huonoja päiviä. Viimeaikoina huonoja päiviä on ollut enemmän kuin hyviä. Kämppikseni on tullut tutuksi tuohtuneen puhinani kanssa ja minä olen tullut tutuksi asuntolamme tietokoneiden kanssa. 

Erityisesti läppäriä harmittaa Googlen blogisovellus. Joka kerta aloittaessani kirjoittamaan uutta postausta, hämmentyy rukka niin, ettei kykene enää tekemään mitään päätoksiä. Niinpä kirjoitan tämänkin postauksen asuntolamme alakerrassa koneella, joka haluaa muuttaa jokaisen sanan kiinaksi. Kielenmuunnossovellus on tietysti kiinankielellä, joten en pysty ottamaan sitä pois päältä. Ah, tätä auvoista elämää tietoteknologian kanssa. 



Mulle kuuluu hyvää, kiitos kysymästä. Olen viimeisen kuukauden aikana käynyt syomässä ‘eggtarteja’ ja dim sumia Hongkongissa, kiertänyt upeita moskeijoita Malesiassa ja sukeltanut planktonien kanssa Koh Lipella, Thaimaassa. Kerrottavaa siis riittäisi, kunpa vain tietokoneenikin olisi samaa mieltä. Kuulumisiin siis! 


2 kommenttia:

Rieväkylän rinsessa kirjoitti...

Sano sille läppärille et sullon kaveri joka on rikkonu kovempiaki koneita, sietäis olla nätisti tai mää tuun näyttää sille taivaan merkit.

Haluun kuulla esim. sukeltamisista lisää! Ja vaikka esim. kaikesta muustakin!

Mut kaikista näistä vaatimuksista huolimatta keskity silti vaan having the time of your life, sit ku tuut kotiin nii voidaan viettää vaikka muutamia yökyliä sun tarinoiden hohdossa. ;*

XOXOX

Tähän loppuun vielä:

Laannu hetkeksi, oi tuuli, tyynny tuokioksi, oi virta, jotta ääneni kaikuisi yli laakson, jotta vaeltajani kuulisi minut! Minna! Minä täällä kutsun sinua! Tässä on puu ja tässä kallio! Minna! Rakkaani! Tässä minä olen, miksi viivyt etkä tule?

Katso, kuu nousee, virta välkehtii laaksossa, ja kalliorinteet hohtavat harmaina, mutta minä en näe sinua täällä ylhäällä, eikä kukaan kuuluta sinun tuloasi. Tässä minun täytyy istua yksinäni.

Sitä päivää odotan, kun taas astuu esiin Minna kaikessa ihanuudessaan. Silloin on kuin sieluni edestä olisi vetäytynyt syrjään esirippu. Silloin sieluni harha ja synkeys hälvenee, ja minä hengitän jälleen vapaammin!

Minna kirjoitti...

Nyt tulee juttua taas hetken enemmän kun on vapaa-aikaa ja kerrottavaa, ehkä panttaan osaa että pysyy julkaisutahti jokseenkin tasaisena. HAHA!

Ja kiitos ihana Werther, niin sulosanojasi olen kaivannut.